Ihminen: looginen kaaossekamelska

Aika sen kuin vyöryy eteenpäin, enkä ehdi tätä blogia päivittämään niin ahkerasti kuin haluaisin. Aihetta on kirjoittaa. Toinen ihmisen hienoudesta ja toinen yliopisto-opetuksen kritisoinnista. Enkä tiedä kummasta aloittaisin. Ehkäpä ensimmäisestä, koska aikajärjestyksessä pyrin ajatuksiani kirjoittamaan.

Dissektiokurssi on nyt ohi ja läpikin siitä on päästy kunniakkaasti arvosanalla 3/5. Paremminkin olisi voinut mennä, mutta tärkeintä ei ole arvosanat vaan se, mitä on jäänyt käteen. Näin yritän itselleni toitottaa! Ja tältä kurssilta jäikin todella paljon käteen!
Ensinnäkin mulla heräsi toden teolla henkiin kiinnostus kirurgiaa kohtaan. En tiennyt nauttivani tuollaisesta veitsen kanssa näpertelystä ihan NIIN paljon, kun todella nautinkin. Oli hämmästyttävää, kuinka nopeasti siihen vainajan operoimiseen tottui. Ensimmäisen viikon aina silloin tällöin huimasi, kun jotakin rakenteita katsoi lähempää. Mutta kaikki unohtui kuin taian iskusta heti, kun sain käteeni vihreävartisen kirurgin veitsen ja pinsetit. Tunnin lopulla aina huomasin, että olin kadottanut vajaan kaksi tuntia elämästäni kuin hujauksessa pakkomielteiseen intohimooni löytää reisivaltimo tai kaivaa esiin jokin hermopunos tai milloin mikäkin. Ja mikä mahtava tunne olikaan nähdä kättensä työ saman tien edessään.

Minulle jotenkin tuollainen käytännön läheinen työskentelytapa sopi erityisen hyvin. Keskustelin kurssin aikana opikelutovereideni kanssa anatomian opiskelusta ja sain ymmärtää, ettei tuo leikkely suinkaan ollut kaikille paras menetelmä siihen. Osa koki tarvetta lukea enemmän anatomian tekstikirjaa, kun toisille riitti pelkkä rakenteiden luonnossa näkeminen. Itse lukeudun jälkimmäiseen porukkaan. Näillä kätösillä rakensin anatomian sisälleni. Sivuvaikutuksia tällä menetelmällä oli vain se, että koko maailma tuntui yhtäkkiä käyttävän formaliinilta tuoksuvia hajusteita. Myös jääkaappi oli täynnä formaliinilta tuoksuvia ketsuppeja ja hilloja ja vihanneksia. Tuoksuvia - tarkoitan siis lemuavia !!

Jännittävimpiä kokemuksia olivat, kun ensi kertaa sain nähdä jonkun esille kaivetun rakenteen edessäni.  Ensimmäinen valtimo löytyi kaulalta (a. carotis communis) kun ensimmäinen laskimo taas reidestä (v. saphena magna), ensimmäinen hermo löytyi kädestä (n. medianus), ensimmäinen lihas kasvoista (m. masseter) samoin kuin ensimmäinen rauhanen (gl. parotideus) jne. Yksitoikkoiselta tämä kuulostaa, mutta sitä hyppi aivan kuin pikkulapsi onnistuneen hiekkakakun tehdessään aina, kun onnistui hahmottamaan jonkin lihasrykelmän tai hermopunoksen vastaamaan anatomian kirjan mallikuvaa. Hulluinta oli tajuta, että kaikki ne rakenteet ihan oikeasti olivat siellä. Siis tottakai olivat - mutta silti! Ja niin ne ovat meissä kaikissa. Jos anatomian kirjassa sanotaan, että tämä-ja-tämä verisuoni kulkee musculus sen-ja-sen alapuolelta niin se löytyi nimenomaan sieltä - ei hiukan enemmän vasemmalta tai oikealta vaan juuri sieltä. Tai esimerkiksi lihasten alku- ja kiinnittymiskohdat: kuinka ne ovat tarkkaan anatomian kirjoissa taulukoitu ja piirretty ja sanallisesti selitetty latinaksi ja englanniksi ja hepreaksi ja kuinka niiden opettelemisessa meni ikä ja terveys - mutta siellä ne olivat ihmisruumiissa JUURI niillä kohdilla kuten anatomiankirjassa sanottiinkin. Mieletön homma on aikanaan anatomisten mallipiirrustusten tekijöillä ollut kaikki rakenteet nimetä ja hahmotella. Kiitos Da Vinci!

Nyt olen siis jollain tavalla anatomisen tietouteni huipulla. Koko viime syksyn luita ja lihaksia ja elimiä on tahkottu päähän mitä tehokkaammilla (?) menetelmillä paperiluetteloista ja nyt tietous on huipentunut siihen, että olen nähnyt ihmisen sisältäpäin ihan oikeasti. Hienoa! Mutta nyt, kun mitä ja miksi kysymyksistä on päästy, alkaa aivonystyröitäni vaivaamaan kysymys miten. Kuinka ihmeen tavalla tällainen monimutkainen erilaisten kudosten ja elinten kaaossekamelska on aikanaan voinut syntyä. Ja kuinka se voikaan olla juuri niin täydellisen looginen. Kaikki tuntuu niin valtavan monimutkaiselta, kun sitä opiskelee kirjoista. Mutta lopulta sitä kuitenkin ymmärtää, että kaikella on oma tärkeä tehtävänsä kokonaisuutta tarkasteltaessa. Kuinka se on mahdollista luonnossa, jossa kaikki pyrkii hajoamaan?

Jotkut selittävät sitä evoluutiolla. Toiset Jumalalla. Itseni on evoluutiota hiukan vaikea käsittää; sille annetaan lähes uskontoa muistuttava rooli tiedemaailmassa. Jos jotain asiaa ei täysin ymmärretä, niin sanotaan vain, että "evoluutio teki sen" ja yhtäkkiä kaikki nyökyttelevät päitään konsensuksessa, vaikkei tutkimustuloksia kyseisen evoluution tapahtumiselle olisikaan. En vasten parempaa tietouttani aio ottaa kantaa evoluutioteoriaan tai mihinkään muuhunkaan maailman luomis -teoriaan tässä blogipostauksessani, mutta aion vain ihmetellä.
Niinkuin teki Hietanenkin Tuntemattomassa Sotilaassa:

"Mää ihmettelen tätä kauhiast.
Kui helvetin taval ihmine on voinu syntty meres?
Jos pual minutti on upoksis nii henk loppu.
Ja mun kropastan et löyr yht hiile murena.
Liha ja luut ihmine on."

Hic locus est ubi mors gaudet succurrere vitae

..this is the place where death delights to help the living
..tämä on se paikka, jossa kuolema iloitsee palvellessaan elämää

Nyt on joululoma sitten ohitse ja kylmä yksinäinen koulunpenkki huutelee lämmittäjäänsä. Sain kyllä ihanasti levättyä lomalla, vaikka nyt tuntuu, että kolme ja puoli viikkoa kului kuin hujauksessa. Vietin joulun meillä kotona olleiden australialaisten vieraiden kanssa ja virkistyin heidän ihmetellessä Suomen valkoista joulua, kävin uuden vuoden yli menevän viikon Lontoossa ja loppuloman nautin perheeni ja ystävieni seurasta. Ja luin miljoonia kirjoja ja ulkoilin paaaaaaljon. Eilen kouluun mennessä kuitenkin jo tunsin, kuinka tuttu innostus tuolla vatsan pohjassa taas kipinöi.

Tänä aamuna nukuin pommiin ja meinasin myöhästyä koulusta. Kämppis onneksi herätti. En ehtinyt syödä aamupalaa, mutta se olikin ihan hyvä juttu. Näin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni vainajan. Tai oikeastaan neljä vainajaa. Meillä oli vainajadissektiokurssin ensimmäinen kerta. Mykistyttää..
Sen verran on mulla luonteessa staminaa, että ruoka maistui kyllä dissektion jälkeen ihan hyvin. Mutta oli hyvä, ettei vatsassa ollut mitään aamulla dissektion aikana, ettei tarvinnut edes pelätä tuleeko mitään sieltä ylös. Äsken tulin siis koulusta. Ja nyt yritän saada kahvia alas - ja mietittyä, mitä oikeastaan juuri äsken näin. Hmm..

NYT TUNTUU HYVÄLTÄ OLLA ELOSSA !!!
 

1 osa käyty, 11 osaa jäljellä

Pahoittelen hiljaiseloani viimeaikoina. Koen, ettei mulla ehkä ole enää niin paljon kirjoitettavaa kieleni päällä toisin kuin silloin, kun tuskainen hakuprosessi unelmaani kohti oli vielä käynnissä. Sama prosessi jatkuu edelleen, mutta ehkei se ole enää niin tuskainen? Mun täytyy miettiä asioita jatkossa uudelta kantilta ja saada tällekin blogille uudet raamit. Tahdon kirjoittaa ja kertoa opiskelustani. En vain vielä oikein tiedä, että miten. Koetan kuitenkin hiukan valaista tämänhetkisiä ajatuksiani.

Edellisessä kirjoituksessani kerroinkin, kuinka euforinen on olo täällä lääkiksessä nyt vihdoinkin olla. Euforia jatkuu varmaan aika pitkälle ensi vuoteenkin.. luulen ma. Mutta perspektiivi tähän kouluun alkaa pikkuhiljaa muuttua. Aluksi mua kiinnosti vaan yleensä kaikki, mikä liittyy lääkikseen ja lääketieteeseen. Ahmin lääkärilehdet kannesta kanteen alleviivaten, kyllä, alleviivaten kuin pieni lapsi kaiken mielenkiintoisen tahi tärkeäksi luokittelemani asian. Heheh, aivan kuin joutuisin asian joskus tenttimään.. Nyt on tunnemylläkkä jo hiukan laantunut ja olen jopa jättänyt muutaman aiheen omasta Duodecimistani lukematta (!) Mun ajatukset on alkaneet jo vähän siirtyä siihen, että mikä lääkäri musta sitten isona oikein tulisi..

Meillä oli tuossa lokakuussa kaksipäiväiset terveyskeskusharjoittelut jossain valitsemassamme terveyskeskuksessa. Pääsimme tutustumaan lääkärin arkeen olemalla mukana heidän tavallisten työpäiviensä kulussa. Itse sain ensimmäisenä päivänä olla mukana sairaalan vuodeosastokierrolla ja iltapäivällä seurata lääkärivastaanottoa. Toisena päivänä olin terveyskeskuksesta ulkoistetussa kunnan palvelukeskuksessa työskentelevän lääkärin mukana koko päivän. Kurkin potilaiden sairaskertomuksia lääkärien olan yli silmät pyörällään ja yritin saada tapahtumista selkoa näillä vaillinaisilla tiedoillani. Sain myös pitää valkotakkia ja kokea, miltä tuntuu, kun potilas uskoutuu syvimmissä huolissaan sille valkoiselle hahmolle, jota minä kovasti muistutin.  Onneksi lääkärit, joiden kanssa tämän tutustumiseen suunnatun harjoittelun sain viettää, olivat kiireisestä päivistään huolimatta kärsivällisiä, ystävällisiä ja jopa kolleganaan kunnioittavia tällaista noviisilääkärin planttua kohtaan. Sain monta kertaa röyhistää rintaani, kun lääkäri esitteli minut potilailleen "lääkäriopiskelijana" (ainiin se olen minä!) ja jakoi jälkikäteen mielipiteitään minun kanssani siitä, miten potilaan kanssa kannatti menetellä. Minä tietenkin kyselin valtavasti ja haittasin lääkärin päivän kulkua huomattavasti, mutta kukaan lääkäreistä ei tuntunut rasittuvan tästä vaan päin vastoin he selittivät asioita ja näkemyksiään minulle hyvin mielellään.

Lääkärit, joiden työtä siis näin, olivat yleisterveydenhoidon erikoislääkäreitä. Vai miten se nyt sanotaa? Erikoistuneita yleislääkäreiksi. Opin ainakin, että yleislääkärin työ voi olla kaikkea laidasta laitaan: työtä vanhusten, aikuisten, nuorten ja lasten kanssa; polvipunktioita, tuseerausta, keuhkokuunteluita ja nenäliinan ojentamista. Tentatessani mulle osuneilta lääkäreiltä, mikä heitä työssään eniten viehättää, mainitsivat he kaikki erityisesti työnkuvan monipuolisuuden. Toisaalta yleislääkärin käsissä lepää suuri - ehkä jopa suurin -vastuu potilaan hoitotoimenpiteiden suhteen, sillä onhan yleislääkäri ensimmäinen lääkärikontakti potilaan matkalla kohti vaivan hoitoa, mutta toisaalta, jos potilaan vaiva menee monimutkaiseksi, yleislääkäri ei joudu porautumaan hoitosuunnitelmiin yhtä syvälle kuin johonkin tiettyyn erikoisalaan erikoistunut lääkäri.

Meillä oli myös koulussa lääkäripaneelikeskustelu, jossa saimme kysellä mm. sisätautilääkäriltä, psykiatrilta ja ortopediltä heidän työkokemuksiaan. Tilaisuus oli hyvin mielenkiintoinen ja saihan siitäkin esimakua, mikä erikoisala itseä ehkä saattaisi lääketieteen alalla kiinnostaa. Tällä hetkellä päällimmäisiksi mielenkiinnon kohteiksi mulla ovat nousseet kirurgia ja psykiatria (lähinnä syömishäiriöisten kanssa työskentely). Myös neurologia kutkuttaa. Saapa nähdä, kuinka kauaksi todellisuudesta nämä ensimmäiset ajatukset jäävät ;)

Mennyttä:
- Tuki- ja liikuntaelimistön anatomian tentti meni läpi 2/5 arvosanalla. Tyytyväinen pitäisi tämän neidin niillä lukemisillaan olla, mutta kunnianhimo ajaa keväällä uusintatenttiin nostamaan tulosta. Joululomalla pitää kuitenkin lukea, sillä tammikuussa... tittidittidii...


Tulevaisuutta:
- ... testataan sitä kirurgin veistä silloin alkavalla VAI-NA-JA-DIS-SEK-TI-O !!! -kurssilla (jännittää, koska en ole koskaan nähnyt kuollutta ihmistä ja nyt näen niitä kerralla viisi. Hui!).
- Ennen joululomaa (ensi keskiviikkona) on elinanatomian tentti, johon lukeminen on myös tässä kaamoksen alla ollut ylivoimaisen vaikeaa

Mietittäväksi:
- olisiko mulla jotain parempia opiskelutekniikoita hihassa kuin tämä nykyinen, joka vie tuhottomasti aikaa ja energiaa
- pitäisikö minun siirtyä kotoa lukemaan kirjaston lukusaliin niin, ettei kodista tulisi yksi ahdistava paikka, jossa aina omaatuntoa pistelee, kun ei ole lukemassa.. monet sanoo, että kirjastossa on parempi lukea, ja niinhän itsekin koin pääsykoevalmistautumisen aikana, mutta en jotenkin voi myöntää itselleni, ettenkö muka osaisi lukea kotona yhtä hyvin ja vastustaa tietokoneen ja telkkarin ja kännykän ja kirjojen ja ja ja... tuomaa kiusausta.
-  kuinka jatkossa selviin kaamoksesta säilyttämällä opiskeluinnon? tämä nykyinen metodi (en tunnusta kaamosmasennusta, mutta ihmettelen päivästä toiseen, kuinka mitään en jaksa tehdä) ei toimi..
- hmm, hmm..
- pitäisikö mennä yläasteelle tekemään sijaisuuksia..
- minne hakea kesätöihin..

Jouluja kaikille!! :)
>> Syökää influenssa ja sairastakaa sika.. tai toisinpäin.

Tomorrow they'll die

Sweet as the sound of my newformed wings
I stretch them open, I let them dry
I haven't seen this world before
But I'm excused, I'm a butterfly

Sweet as the touch of your newborn wings
We fly in circles, we play with the sun
We haven't seen this world before
So fair, so bright, so blue the sky

Love me, love me on the leaves
Before we say goodbye
Love me, kiss me with the breeze
You will be my lullaby

Tomorrow I'll die
Tomorrow I'll die
Tomorrow I'll die
Tomorrow I'll die
Be my lullaby

Love me, kiss me with your breeze
Love me, love me on the leaves
Love me, love me on the leaves
Before we say goodbye


Sweet as the wind as it gently blows
The day away. And the night time comes
Great are the wonders that silence shows
I fall asleep and I dream of the sun


And my butterfly

Sanat ovat Rajattoman kappaleesta Butterfly, johon itseasiassa on kuuntelulinkki tuossa blogini oikeassa sarakkeessa tietoboksi alapuolella. Kuten arvata saattaa, tykkään todella paljon kyseisen laulun sanoista, ja blogini ideakin tavallaan perustuu niihin. "Ne Elävät Vain Yhden Päivän" -otsikkohan viittaa perhosiin, jotka siis elävät vain sen yhden päivän. Mieti, jos oma elämäsi olisi yhtä lyhyt; ethän voi tietää, jos oma elämäsi päättyisi vaikka jo huomenna.

Suomessa eliniänodote nykyään on sekä miehillä että naisilla runsaasti päälle 70. Työskentelen tulevaisuudessa itsekin alalla, jonka yhtenä pyrkimyksenä on parantaa ihmisiä, jotta he eläisivät aina vain pidempään ja pidempään tavoitellen jotain utopistista kuolemattomuutta. Itseltään voi jokainen silti kysyä, onko tämä ehkä ihan paras perspektiivi, jonka avulla katsella menneisyyttään ja suunnitella tulevaisuuttaan. Jos et "tietäisi" päiviesi määrää (= keskimääräistä ♂/♀ eliniänodotetta), haluaisitko elää jokaisen päiväsi jotenkin eri tavoin kuin nyt?

Ehkei todellisuudessa elintapamme kovin paljon muuttuisi, vaikkemme "tietäisikään" elävämme hyvin vanhoiksi, mutta ajatuksella on silti kiva leikitellä: Pitäisinkö minä itsestäni parempaa huolta, jos voisit joka päivä kuolla huomenna? Huolehtisinko terveydestäni paremmin,  jos vaarana olisi, että menettäisin sen ennen kuin ehdin toteuttamaan tärkeitä itse määrittämiäni tavoitteita?

Totuushan on, että me voimme kuolla huomenna. Joten pitäkäämme siis itsestämme huolta, jotta voimme elää täysillä jokaisen sydämemme sykähdyksen!

Toisaalta myös idea laittaa nämä laulunsanat blogitekstiini lähti siitä, että ne viittaavat hyvin paljon omiin tuntemuksiini juuri tällä hetkellä. Minusta tuntuu kuin olisin vasta avannut silmäni ja kuoriutunut johonkin aivan ihmeelliseen uuteen maailmaan, jossa saan levitellä siipiäni. En osaa vielä mitään, tiedä vielä mistään mitään, mutta saan anteeksi, koska olen perhonen. Uutuudenviehätykseni purkautuu innokkuudeksi ja tiedonjanoksi, mitkä kaksi eivät koskaan saisi kadota maailmasta. Tiedän, että joskus tämä into ehkä loppuu, mutta en malta ajatella sitä, vaan tahdon ottaa kaiken irti jokaisesta hetkestä.

They fly in circles, they play with the sun...

Tällaisiksi pohdiskeleviksi nämä blogipostaukseni menevät, kun mitään suoranaista kouluun liittyvää ei pysty kirjoittamaan. Oppimieni asioiden lista näyttäisi jokseenkin tältä: processus spinosus, columna vertebrae, manus, digiti minimi, scapula, fossa suprascapulae, clavicula, os zygomaticum, processus mastoideus, m. sternocleidomastoideus, m. serratus anterior, m. biceps brachii longis et brevis... Lista laitnankielisistä anatomisista rakenteista, jotka olen oppinut nimeämään ja tunnistamaan. Sitä olisi lukijan ehkäpä erittäin epämiellyttävää lukea.

kautta likaisten digitus pediusten, että on mukavaa

Kaksi viikkoa koulua takana ja mukaan on tarttunut roppakaupalla uusia ihmisiä, joista kuulemma pitäisi tulla parhaita kavereitani seuraavan kuuden vuoden aikana, ihmiselimistön anatomiaa, jota pitäisi ymmärtää sekä suomeksi, englanniksi, että latinaksi, sekä aivan uudenlainen opiskelumotivaatio. Ei tätä vielä edes tajua.

Minun täytyy jatkuvasti sanoa itselleni, että opiskelen nyt sitä, mihin olen 14 vuotiaasta asti tähdännyt. Siis viimeiset seitsemän vuotta !! Huh huh.. Saan olla ylpeä itsestän.
Peruskoulun kahdeksannella luokalla, kiitos loistavan biologian opettajamme (minun pitäisi muuten lähettä hänelle postikortti ja kiittää!), tajusin haluavani ymmärtää kaiken ihmisruumiista. Päätin ryhtyä isona lääkäriksi - maksoi se mitä maksoi. Lukion suunnittelin tätä tulevaisuuttani ajatellen: jätin pois rakkaita harrastuksiani, mm. luistelua ja tanssia, priorisoidessa ajankäyttöäni enemmän koulun käyntiin; sijoitin fysiikan, kemian ja biologian opiskelun vasta lukion loppupuolelle, jotta ne siten olivat tuoreimmassa muistissa ennen pääsykoekevättä; kävin töissä 17 vuotiaasta asti kerätäkseni rahaa mm. valmennuskurssiin; sijoitin lukiosta valmistumisen syksyyn, jotta saisin puoli vuotta aikaa lukea pääsykokesiin ja saisin silti uuden ylioppilaan neljä pistettä (mikä käytäntö tosin juuri tuona vuonna 2008 poistui).. etc. Kaikki suunnitelmat tähän päivään asti, jopa viimevuoden biotiedeopinnot, ovat tähdänneet vain ja ainoastaan siihen, että jonakin päivänä lääkiksen ovet aukeavat minulle.

Ja nyt se hinta on maksettu! Täällä ollaan.

kuva: http://www.biblicalstrategy.com/images/stethoscope.jpg

Ensimmäisellä viikolla meillä ei koulussa ollut varsinaista opetusta lainkaan. Kävimme läpi perus yliopistokäytäntöjä, vuosikurssien opintosisältöä ja yliopistorakennusta. Ja tutustuimme toisiimme isolla T:llä!

Meidät jaettiin noin 10 hengen tutorryhmiin heti ensimmäisenä päivänä ja toivotettiin tervetulleiksi skumpalla ja vaahtokarkeilla. Illalla ravintolassa oli järjestetty hieno tutustumisilta, jossa myös ylempi vuosikurssilaiset isäntineen ja emäntineen esittäytyivät meille - sillä seurauksella, että palokunta oli kutsuttava paikalle! Seuraavana päivänä tutustuminen omaan ryhmään syveni kaupunkisuunnistuksessa, jossa me pyörimme ympäri kaupungin keskustaa (muumioiksi pukeutuneina) eri yliopiston ainejärjestöjen järjestämillä rasteilla. Lääkiksen rastilla mm. kannettin härän sisäelimiä sokkona paikasta toiseen ja yritettiin saada ne oikeaan järjestykseen, ja biotieteiden rastilla jumpattiin pervohkolla "työnnä keppi reikään" kilpailulla jne.. Hauskaa oli ja harvahan sitä seuraavana aamuna näkyi luennolla. Ensimmäin viikko vierähti ja viikonloppu oli edessä, mutta silloinkaan ei tarvinnut fuksin olla yksin, sillä tuutorit olivat järjestäneet leppoisaa pallopelien pelailua halukkaille.

Toisella viikolla sitten opiskelukin alkoi. Mutta jotta pudotus arkeen ei olisi ollut liian kova, oli viikolle järjestetty muutakin ohjelmaa. Tiistaina meille fukseille piti eräs lääkefirma aivopes... esittelytilaisuuden, jonne me tietenkin kiinnostuneina (= ilmaisen ruoan perässä) suunnistimme. Keskiviikkonakaan ei tarvinnut jäädä kuivin suin, sillä sinä päivänä koitti TOOGAT, lääkiksen perinteeksi muodostuneet kastajaiset. Juhlat alkoivat etkoilla eli lakanoihin pujottautumisella ja jatkuivat keskustan puistossa, jossa itse "kaste" tapahtui. Ilta jatkui edelleen valkoisiin (huom! vielä tässä vaiheessa) lakainoihin sonnistautuneina lääkiksen omalla bilemestalla kaukana keskustasta, johon mentiin bussilla ja josta tietä takaisin kuulemma ei kukaan tiedä - paitsi taksit, joita siellä puolenyön jälkeen parveilikin kuin lokit kalastuslaivan perässä. Aamulla joka musculukseen särki - eikä lakana enää ollut valkoinen.

Loppuviikko meni sitten selkärangan eli columna vertebraliksen tutkimisessa ja latinan kielen saloihin tutustumisessa. Hassua, mutta taidan tykätä siitäkin! Oireita ovat mm., että vapaa-aikanakin (=viikonloppuna) sitä huomaa olevansa nenä kiinni anatomian kirjoissa opettelemassa selkänikamien (vertebrae) ja kylkiluiden (costae) kaiken maailman nyppylöiden ja nappuloiden latinankielisiä nimiä, ja että puhekieli alkaa pikkuhiljaa muistuttaa jotain keskiaikaista munkkilatinaa. Milloinkohan tämä innostus lakkaa? Toivottavasti ei ikinä.

Non scholae, sed vitae discimus = Emme opi koulua, vaan elämää varten.

Tämän syksyn aikana käymme läpi terveen ihmisen koko anatomian kahdessa kurssipaketissa: tuki- ja liikuntaelimistön anatomia sekä elinanatomia. Joulun jälkeen koittaa dissektiokurssi, jolloin pääsemme tutkimaan ihan oikeita elimiä "näillä kätösillä" ja loppuhuipentumana oikeaa kuolleen ihmisen ruumista patologian laitokselle. Odotan innolla, jos niin nyt voi sanoa, anatomiaopin käytäntöön siirtämistä.

Käytännön opetusta toiselta saralta on luvassa jo tämän syksyn aikana. Pääsemme lokakuussa kahdeksi päiväksi tutustumaan ihan oikeaan terveyskeskustyöhön johonkin valitsemaamme terveyskeskukseen. Seuraamme lääkärin työtä vastaanotolla ja ehkä keskustelemme erilaisista toimintamalleista tämän kanssa, ja käymme myös vuodeosastokierroksella. Saamme pitää valkotakkia yllä ja näyttää tärkeiltä, vaikkemme vielä mitään mistään oikeasti tiedäkään. Tämä on tärkeä osa lääkäriksi kasvamista, ja itse ainakin odotan terveyskeskuspäiviä malttamattomana.

Jatkossa aion jakaa kanssanne enemmän kursseilla oppimiani asioita, mutta vielä ei päässä ole blogipostauksen verran uutta tietoa.

Nemo nascitur artifex = Kukaan ei synny mestarina

Tunneli tulee

4 päivää jäljellä !!!
Jännittää.

Vihkoja on ostettu kasa kaupalla.
Kämppä on järjestetty opiskelua varten: kirjahyllystä on raivattu tilaa ja tyhjiä lokeroita monisteille on varattu roppa kaupalla.
Haluan jo kouluun.

ylpeä postaus

SI-SÄL-LÄ !!!

Mä
Olen
Sisällä
Lääkiksessä !!!

PÄÄSIN !!!

(miksei tätä fonttia saa yhtään isommaksi???!)

t. Itsestään ylpeä tohtori Butterfly

OHI ON

Nyt se on tehty
..ja kuorma on lastattu tehtävätarkastajien harteille!!!

En mitään kokonaisvaltaista ruotimista ala käymään tässä läpi..
Perusfiilis, mikä kokeesta jäi, oli ihan hyvä. Tein parhaani, tiedän sen, ja suoriuduin niin hyvin kuin tuossa tilanteessa pystyin. Ei siis jäänyt hampaan koloon mitään (paitsi ehkä se, että laskin iskutilavuuslaskun väärin!!!).
Nähtäväksi jää, riittääkö se!

Aiheesta tykkäsin tosi paljon =)
Lämmönsäätelymekanismit ja saunominen.

Verenkierron säätelyt olin käynyt tosi hyvin mielessäni läpi ja niistä tiedoista olikin hyötyä. Samoin päähän oli tankattu vesitasapaino tosi hyvin ja kyllähän sekin tuli kokeessa tarpeeseen. Lämpölaskut menivät suurimmaksi osaksi hyvin. Sydämen teholaskuissa jäi kuitenkin aivot jumivaihteelle enkä saanut nyhjättyä tehtävänannon mukaan yhtälöön tolkkua. Kemian tehtävistä hormonilasku jäi kielen päälle.

Mutta huolimattomuusvirheitä tulee aina tietty prosentti ja samoin ajan kanssa on aina kiire. Ei siis mitään odottamattomia ongelmia esiintynyt. Uskon, etten ollut ainoa. Sain kuitenkin jokaiseen tehtävään jotain vastattua, ja suurimpaan osaan jopa oikean vastauksen ;)

Nyt vaan odottelemaan tuloksia!

KESÄLOMA !!!

Loppuspurtti: paikoillanne, valmiit, NYT !

Väsyttää!!!
Adenosiinikertymää aivoissa alkaa olla ihan liikaa ja unirytmi heittää härän pyllyä.. Kiitos katekoliamiinit, kiitos. Ei, en ole leijonajahdissa. Istua möllötän pöydän ääressä päivästä toiseen suurimpana motorisena toimintanani kynän söhertely paperia vasten siten, että siihen muodostuisi jonkinlaisia järkeen käypiä hieroglyyfejä, joita myös sanoiksi kutsutaan. Suurin huoleni on, että rannekanavani tukkeutuu.

Viimeisen viikon olen panostanut soveltavien tehtävien tekemiseen kaikkien osa-alueiden, kemian, fysiikan ja biologian kohdalla. Epionen materiaaleissa on loistavat soveltavien tehtävien antimet. Jopa kokonainen kirja on varattu integroitujen lukujen käsittelyyn.

Ei siis ole paljon kerrottavaa läpikäydyistä asioista. Ellette sitten halua kuulla, kuinka sovelsin Beruna ja Pösilöyhtälöitä noin 20 eri tavalla tai kuinka ymmärsin käyttää verenpaineen säätelyssä yhä nasevampia lauseenkäänteitä.

Toki jotain Galenoksen loppujuttuja ollaan käyty.. niinku esim. sellaset "turhat" jutut ku energiatasapaino, hormonitoiminta ja ruoansulatus. No big deal!
No heh. Ehkä niistä tulen väsäämään tänne vielä jotkin tiivistelmät.

Väliaikaitiedotteena voisin ylpeillä simulaatiokokeideni tuloksilla, jotka ainakin omaa itseluottamusani nostivat. Sain ensimmäisestä (helpommasta) simuloidusta pääsykokeesta 67% oikein, kun kokeen keskiarvo oli 54% ja toisesta (vaikeammasta) simuloidusta pääsykokeesta 70% oikein, kun kokeen keskiarvo oli 53%. Mahdollisuudet mulla siis ONNNNNNNNNNNNNNNNNNN, että jopa pääsisin kuin pääsisinkin ehkä mahdollisesti sen mustan viivan yläpuolelle siinä sisäänpäässeiden listalla tänä vuonna!

Thumbs up!

Eniten päänvaivaa mulle simulaatiokokeissa on, yllätys yllätys, aiheuttanut KEMIA !!! Siis kyllä. Soveltavien biokemiallisten tehtävien tekemisessä mulla on ollut jostain syystä nyt ihan älyttömästi ongelmaa, vaikka se juuri pitäisi olla mun vahvinta alaa, koska sitä olen koko vuoden lukenut! Mutta ehkä tässä käy juuri näin. Se mihin luottaa eniten, onkin se akilleen kantapää. Niin en anna käydä tänä vuonna.

Toinen kompastuskivi on aineisto. Sitä en tässä toisessa simulaatiopääsykokeessa ehtinyt lukemaan, niinkuin en ehtinyt viime vuoden pääsykokeissakaan kunnolla! Minun kannattaisi mietiä toimintasuunnitelman muuttamista pääsykokeessa, koska AIKA todella meinaa, eikä vaan meinaa vaan loppuukin kesken.

Olen aikasemmin tehnyt niin, että aloitan fysiikan tehtävillä, siirryn kemian tehtäviin, väännän sitten biologiafilosofoinnit hieroglyyfikynälläni paperille ja vasta sitten tarkastelen aineistoa. Olisi ehkä syytä kääntää kelkka nurin ja aloittaakin aineiston tarkastelusta. Lisäksi biologia ehkä sittenkin kannattaisi ainakin laittaa alkuun vielä siinä vaiheessa, kun kokeen alussa on virkeä. Laskuja jaksaa vääntää väsyneenäkin, mutta biologiassa sitä helposti alkaa jumittaa. Mutta toisaalta fysiikassa ja kemiassa vaaditaan myös niitä nopeita teräviä hoksottimia kokeen aikana, joten enpä nyt sitten tiedä.

Apua!!!

Mutta tiedän, että ei se loppujen lopuksi ole minun käsissäni, pääsenkö sisään vai en. Minä teen parhaani, juoksen itseni maitohapoille tässä tällä viikolla alkavalla loppukirispurtilla, mutta lopullisen päätöksen jätän parempiin käsiin. Tulevaisuudestani kyllä pidetään huolen, se on varma! Mitä kautta se oma tie sitten kulkee, se jää nähtäväksi. Mutta kovat olis toiveet, että pääsisin tänä vuonna sisään. Ja suuret olisivat kiitoslaulut, jos niin kävisi!!!!!!!!!!

I cannot see the future from down here!

http://ucdavismagazine.ucdavis.edu/issues/su07/graphics/FuturePower.jpg

Summausta V

Heippatirallaa! Koe senkun lähestyy!!

Viime viikosta mulla ei ole lukusuunnitelmaa, koska en sellaista tehnyt. En yksinkertaisesti jaksanut. Se sitä edeltävä 14 päiväinen viikko oli niin kamala, että jostain oli pakko tinkiä jaksamisessa tällä viikolla. Ja jätin siis suunnitelmien tekemisen pois tältä viikolta. Meni syteen tai saveen.

Tässä kuitenkin tämän viikon asioita niin pitkälti kuin muistan:

Mitä oikein tehty?

Koulu:
Kuulo, näkö, kipuaistimus

Heijasteet

BI:

Kerrattu hengitys

Käyty verenkierto, soluhengitys, vesi- ja happo-emästasapaino

FY:

Paine (staattinen, kinesteettinen, hydroksidi)

Virtausfysiikka

KE:

Puskuriliuokset loppuun

Entsyymireaktiot

Mitä oikein opittu?

Hermosto:

- heijasteet kilpailevat tiedostettujen motoristen käskyjen kanssa; siksi ne eivät aina toimi

- jos kuitenkin heijasteet jostain syystä kokonaan sammuneet, on se merkki häiriöstä selkäydintasolla (esim. välilevypullistuma saattaa aiheuttaa painetta takajuureen, motorinen tai sensorinen hermo saattaa olla poikki tai selkäytimessä saattaa olla johtumisvaurio)

Hengitys:

- happiosapaineet (kPa) : 21,3 (ilma) --> 13,3 (keuhkoilma) --> 5,6 (suuret valtimot) --> 4,7 (kudos)

- hiilidioksidiosapaineet (kPa): 6,1 (intrasellulaarineste) --> 6,0 (extrasellulaarineste) --> 5,6 (suuret valtimot) --> 0,8 (keuhkoilma) --> ~0 (ilma)

- säätely: kemoreseptorit yhteisen kaulavaltimon haarassa, aortankaaressa ja ydinjatkeessa, mekanoreseptorit keuhkojen seinämässä (venytys, Hering-Breuer vai mikä se nyt oli)

- kurkunpään rakenne (kurkunkannenrusto l. epiglottis, kieliluu, kurkunkannenrusto-kieliluukalvo, kilpirusto, kannurusto, rengasrusto, rustokaaret)

- keuhkoahtaumataudin synty: värekarvat tuhoutuvat keuhkoepiteelistä, jolloin limantuotanto kasvaa ja hengitystiet ahtautuvat. Myös alveolien pinta-ala pienenee ja FEV1 sekä vitaalikapasiteetti myös siinä samassa hötäkässä.

Verenkierto:

- sydämen toimintakierto: isometrinen ku kaikki luukut kiinni ja isotoninen ku kammiodiastole ja kammio-valtimoläpät vielä auki

- EKG: P-poikkeama eteisdepolarisaatiosta, QRS-poikkeama kammiodepolarisaatiosta ja T-poikkeama kammiorepolarisaatiosta

- EKG-tulkinta alkeisella tasolla: pulssin laskeminen, eteisten tai kammioiden rytmihäiriö, johtumishäiriöt

- vasemmalla on trikuspidaaliläppä ja oikealla bikuspidaaliläppä (koska vasemmalla myös kolme kehkolohkoa ja oikealla kaksi keuhkolohkoa, ja koska Isä mitro tykkää hiippakunnasta ja puolustaa biseksuaaleja (en tiiä kyllä puolustaako :D) eli mitraaliläppä=hiippaläppä=bikuspidaaliläppä)

- verenpaineen säätely:

RR kasvu (esim. symppis aktivoituu, enteropeptidit, suolainen, Na+ sisältävä ruoka, lakritsi toimii aldosteronin tavoin, ADH liikatuotto):

Kudosnesteen soluunotto lisääntyy --> verivolyymi kasvaa --> laskimopaluu kasvaa --> iskutilavuus kasvaa --> minuuttitilavuus kasvaa; toisaalta, jos sinussolmukkeiden ärtyvyys kasvaa --> syketaajuus kasvaa, mikä vaikuttaa sekin minuuttitilavuuden kasvuun. Laskimotonuksen kasvaminen taas vaikuttaa perifeerisen ääreisvastuksen kasvamiseen.

RR lasku (esim. parasympatikus, nitrot, sokki, synkopee)

Verenvuoto, veden liika eritys --> verivolyymi laskee --> laskimopaluu laskee --> iskutilavuus pienenee --> minuuttitilavuus pienenee; syketaajuuden lasku parasympaattisen ärsytyksen seurauksena luonnollisesti myös laskee minuuttitilavuutta. Vasodilaatio (esim. verisuonten seinämästä erittyvän typpioksidin välityksellä) vähentää perifeeristä vastusta.

-----> MINUUTTITILAVUUS + PERIF. ÄÄREISVASTUS = VERENPAINE

- sokkitilat: anafylaktinen (allergia, verisuonet laajenee ykskaks), vuoto (verta vuotaa pois ulos tai sisään), sydänperäinen (sydän ei pumppaa verta tehokkaasti, esim. rytmihäiriö)

- sikiön verenkierto: eteisten välillä soikea aukko, joka menee kiinni ku keuhkolaskimovirtaus --> vas eteisen paine kasvaa; aortan ja keuhkovaltimorungon välillä valtimotiehyt, joka menee kiinni pikkuhiljaa ku vauva alkaa hengittää keuhkoilla ja happiosapaine verenkierrossa suurenee. Eka rääkäsy auttaa keuhkojen nesteen poistumisessa, ja ilmaa virtaa tilalle.

- öö öö öö

- verenkierron säätely: neuraalista (tehokkain), humoraalista ja paikallista.

neuraalista:

Karotispoukamassa ja aortankaaressa on baro- eli pressoreseptoreita, jotka mittaa verenpaineen aiheuttamaa seinämävenytystä --> tieto vasomotoriseen keskukseen (sij. ydinjatke, aivosilta), joka taas sitten välittää joko symppis tai parasymppis toimintakäskyjä elimistölle --> verenpaineen säätely, kuten aikasemmin jo tossa ylempänä filosofoin. Symppis muodostaa hermopunoksia sydämen sinus- ja eteis-kammosolmukkeiden ympärille. Vaikutus noradrenaliinin (ja adrenaliinin) välityksellä --> syketaajuus. Symppiksellä vaikutus myös valtimoihin ja laskimoihin (perifeerinen vasokonstriktio, sepelvaltimoiden vasodilaatio).

humoraalista:

Kemoreseptorit ydinjakeessa mittaavat CO2 ja O2 pitoisuutta. Hypoksia ja hyperkapnia nostavat verenpainetta, jolloin aineiden vaihto keuhkokapillaareissa olisi tehokkaampaa (aiheuttaa pahimmassa tapauksessa sen, että veriplasmaa tihkuu keuhkoihin).

paikallista:

Aivoissa, munuaisissa ja sydämessä erityisen tärkeää. Vasodilaatiota aiheuttaa CO2, H+-ionien, maitohapon ja K+-ionien nousu, O2 väheneminen, lämpötilan nousu sekä myös verisuonten seinämistä erittyvä typpioksidi. Vasokonstriktiota taas aiheuttavat lämötilan lasku, verihiutaleista (verisuonivaurion yhteydessä) vapautuva tromboksaani ja serotoniini, sekä endoteelisolujen peptidit, endoteliinit.

- normiverenpaine 120/75mmHg tai 120/80mmHg (kummatkin Galenos mainitsee). Korkea verenpaine 140/90mmHg, lääkityksen raja 160/110mmHg (paitti MBO tai diabetes jo 140/90mmHg rajana). Hoitotavoite alle 140/90mmHg. Elämäntavat ykkösasia (vähärasvasuus, kasvikset, hyvät rasvat, kuidut, vähäsuolasuus, liikunta), lääkitys kakkosasia (esim. nitrot tai beetasalpaajat).

- hypertensio riskitekijä MBO:lle, aivoverenkierron häiriöille, sydäninfarktille, ateroskleroosille (verisuonten tulehdus), diabetekselle ymsyms.

- tupakka altistaa hypertensiolle (lisää aldosteronin tavoin veden takaisinottoa --> RR nousee)

Soluhengitys:

- glykolyysi: glukoosi --> 2 pyruvaattihäiskää ja pari NADH:ta

- aerobinen: pyruvaatti --> asetaatti + CO2 ja taas NADH; asetaatti + Co-A --> AsCoA, joka männeepi mitokondrion matriksiin soluhengitykseen --> monen monituista NADH:ta, jotka taas kulkeutuu mitokondrion kristoille ja luovuttaa elektroninsa sytokromeille ja vedyt taas niistä pumpataan kalvojen väliin (syntyy vetygradientti) --> vedyt ja happi liittyy vedeksi (H2O) ja samalla muodostuu ATP:tä, kun vedyn gradientti purkautuu. NAD+ palautetaan takaisin solunesteeseen.

- anaerobinen: pyruvaatti + NADH --> maitohappo + NAD+ --> (NAD+ uudelleen käyttöön)

- triglyistä rasvahapot beetaoksidaatiolla asetaateiksi ja suoraan Krebsin sykkeliin, glyserolista tehään glukoosia ja se pyörii sitte niinku normi glukoosi

- aminohapoista deaminoidaan (tai transaminoidaan) pois aminoryhmä (ureasykli hellurei) ja hiilirungosta tehään glukoosia

Vesitasapaino:

- Munuaisten toiminta: joo plaah en jaksa selittää kovin tarkasti. Glomeruluspalloset siivilöi 160 l alkuvirtsaa ja proksimaaliset tubulustuubit + Henlen linko reabsorboi 140 l (Na+, Cl-, K+, fosfaatti-ioneja, glukoosia, aminohappoja gradientin suuntaisesti eli passiivisesti) ja loput 20 l on sitten säätelyn alaisena distaalisessa tubuluksessa ja kokoojaputkessa (vesitasapaino, happo-emästasapaino).

- CO2 + H2O <--> HCO3- + H+ (karboanhydraasi katalysoi) TÄMÄ PUSKUROINTIREAKTIO OSATTAVA TAI SE ON HENKIPOIS! (toimii niin veressä, hengityksessä kuin munuaisissakin)

- punasolujen hemoglobiinipuskuri: sitoo CO2 tarvittaessa

- ADH l. vasopressiini lisää veden takaisinottoa ku akvaporiinit siirtyy kokoojaputken luumenin puolelle

- Reniiniä erittyy, ku munuaiset hiffaa, että verta on aikas vähän tai ku verenpaine on jotenki tosi alhanen --> angiotensiini I muoto erittyy verenkiertoon maksasta ja muuttuu angiotensiini II muotoon (extragalenostietoa on, että se "kypsyminen" tapahtuu keuhkoissa.. jännä), saa aikaan janon tunnetta ja lopulta vapauttaa Aldosteronia lisämunuaisesta. Aldosteroni lisää Na+/K+-pumpun toimintaa, jolloin vereen otetaan takaisin enemmän natriumia (ja sen imussa vettä!) ja virtsaan erittyy kaliumia. Lakritsi voi toimia aldosteronin tavoin.

- Ku ADH:ta ei erity, on diabetes insipidus

- Diureetit vähentää ADH:n eritystä --> pissattaa ihan kauheesti!

Niin tai näin, aika paljon on asiaa jäänyt päähän.

Olen tämän viikon ottanut asiakseni opetella esseevastaustekniikkaa, eli faktojen pamauttamista paperille. Pyrin tajuamaan kokonaisuudet ja erityisesti koevastauksia silmällä pitäen kokoajan pitää fokukseni siinä, mitä kysymyksissä nimenomaan haetaan. Ongelmani on se, että yleensä haen vastauksia koevastauksiin ihan kamalan kaukaa ja jään niille teilleni haparoimaan. Nyt olen pyrkinyt kiteyttämään ajatuksiani, ja esim. mind-mappien sekä muistilistojen teko on ollut kova sana tällä viikolla.

Fysiikassa alkaa homma olla hallussa. Nyt tarvitaan vain itseluottamusta ja laskurutiinin ylläpitämistä.. Ja niitä soveltavia tehtäviä!

Kemia on nyt hallussa vaikka unissani. Tosin saattaa se silti kolahtaa tähän nilkkaan, niin kuin teki viime vuonnakin. Liian ylpeä ei saa olla. Huolellisuutta siinä lähinnä tarvitaan! Mutta, jos jotain priorisointia pitää tehdä, jää kemia kyllä kohdallani sille kolmannelle sijalle; jos se kerran on helpointa, niin mieluummin käytän aikani sitten vaikeampien asioiden opetteluun.

No mutta joo, nyt tuli taas asiaa maratonin verran ja tekstissä on varmaan taas miljoona ajatusvirhettä, joita huomenna ymmyrkäisenä täällä taas korjailen, joten eiköhän siirrytä lätkä finaalin pariin!!

Hyvä naapurimaat!! :)