13.9.2009

kautta likaisten digitus pediusten, että on mukavaa

Kaksi viikkoa koulua takana ja mukaan on tarttunut roppakaupalla uusia ihmisiä, joista kuulemma pitäisi tulla parhaita kavereitani seuraavan kuuden vuoden aikana, ihmiselimistön anatomiaa, jota pitäisi ymmärtää sekä suomeksi, englanniksi, että latinaksi, sekä aivan uudenlainen opiskelumotivaatio. Ei tätä vielä edes tajua.

Minun täytyy jatkuvasti sanoa itselleni, että opiskelen nyt sitä, mihin olen 14 vuotiaasta asti tähdännyt. Siis viimeiset seitsemän vuotta !! Huh huh.. Saan olla ylpeä itsestän.
Peruskoulun kahdeksannella luokalla, kiitos loistavan biologian opettajamme (minun pitäisi muuten lähettä hänelle postikortti ja kiittää!), tajusin haluavani ymmärtää kaiken ihmisruumiista. Päätin ryhtyä isona lääkäriksi - maksoi se mitä maksoi. Lukion suunnittelin tätä tulevaisuuttani ajatellen: jätin pois rakkaita harrastuksiani, mm. luistelua ja tanssia, priorisoidessa ajankäyttöäni enemmän koulun käyntiin; sijoitin fysiikan, kemian ja biologian opiskelun vasta lukion loppupuolelle, jotta ne siten olivat tuoreimmassa muistissa ennen pääsykoekevättä; kävin töissä 17 vuotiaasta asti kerätäkseni rahaa mm. valmennuskurssiin; sijoitin lukiosta valmistumisen syksyyn, jotta saisin puoli vuotta aikaa lukea pääsykokesiin ja saisin silti uuden ylioppilaan neljä pistettä (mikä käytäntö tosin juuri tuona vuonna 2008 poistui).. etc. Kaikki suunnitelmat tähän päivään asti, jopa viimevuoden biotiedeopinnot, ovat tähdänneet vain ja ainoastaan siihen, että jonakin päivänä lääkiksen ovet aukeavat minulle.

Ja nyt se hinta on maksettu! Täällä ollaan.



kuva: http://www.biblicalstrategy.com/images/stethoscope.jpg

Ensimmäisellä viikolla meillä ei koulussa ollut varsinaista opetusta lainkaan. Kävimme läpi perus yliopistokäytäntöjä, vuosikurssien opintosisältöä ja yliopistorakennusta. Ja tutustuimme toisiimme isolla T:llä!

Meidät jaettiin noin 10 hengen tutorryhmiin heti ensimmäisenä päivänä ja toivotettiin tervetulleiksi skumpalla ja vaahtokarkeilla. Illalla ravintolassa oli järjestetty hieno tutustumisilta, jossa myös ylempi vuosikurssilaiset isäntineen ja emäntineen esittäytyivät meille - sillä seurauksella, että palokunta oli kutsuttava paikalle! Seuraavana päivänä tutustuminen omaan ryhmään syveni kaupunkisuunnistuksessa, jossa me pyörimme ympäri kaupungin keskustaa (muumioiksi pukeutuneina) eri yliopiston ainejärjestöjen järjestämillä rasteilla. Lääkiksen rastilla mm. kannettin härän sisäelimiä sokkona paikasta toiseen ja yritettiin saada ne oikeaan järjestykseen, ja biotieteiden rastilla jumpattiin pervohkolla "työnnä keppi reikään" kilpailulla jne.. Hauskaa oli ja harvahan sitä seuraavana aamuna näkyi luennolla. Ensimmäin viikko vierähti ja viikonloppu oli edessä, mutta silloinkaan ei tarvinnut fuksin olla yksin, sillä tuutorit olivat järjestäneet leppoisaa pallopelien pelailua halukkaille.

Toisella viikolla sitten opiskelukin alkoi. Mutta jotta pudotus arkeen ei olisi ollut liian kova, oli viikolle järjestetty muutakin ohjelmaa. Tiistaina meille fukseille piti eräs lääkefirma aivopes... esittelytilaisuuden, jonne me tietenkin kiinnostuneina (= ilmaisen ruoan perässä) suunnistimme. Keskiviikkonakaan ei tarvinnut jäädä kuivin suin, sillä sinä päivänä koitti TOOGAT, lääkiksen perinteeksi muodostuneet kastajaiset. Juhlat alkoivat etkoilla eli lakanoihin pujottautumisella ja jatkuivat keskustan puistossa, jossa itse "kaste" tapahtui. Ilta jatkui edelleen valkoisiin (huom! vielä tässä vaiheessa) lakainoihin sonnistautuneina lääkiksen omalla bilemestalla kaukana keskustasta, johon mentiin bussilla ja josta tietä takaisin kuulemma ei kukaan tiedä - paitsi taksit, joita siellä puolenyön jälkeen parveilikin kuin lokit kalastuslaivan perässä. Aamulla joka musculukseen särki - eikä lakana enää ollut valkoinen.

Loppuviikko meni sitten selkärangan eli columna vertebraliksen tutkimisessa ja latinan kielen saloihin tutustumisessa. Hassua, mutta taidan tykätä siitäkin! Oireita ovat mm., että vapaa-aikanakin (=viikonloppuna) sitä huomaa olevansa nenä kiinni anatomian kirjoissa opettelemassa selkänikamien (vertebrae) ja kylkiluiden (costae) kaiken maailman nyppylöiden ja nappuloiden latinankielisiä nimiä, ja että puhekieli alkaa pikkuhiljaa muistuttaa jotain keskiaikaista munkkilatinaa. Milloinkohan tämä innostus lakkaa? Toivottavasti ei ikinä.

Non scholae, sed vitae discimus = Emme opi koulua, vaan elämää varten.

Tämän syksyn aikana käymme läpi terveen ihmisen koko anatomian kahdessa kurssipaketissa: tuki- ja liikuntaelimistön anatomia sekä elinanatomia. Joulun jälkeen koittaa dissektiokurssi, jolloin pääsemme tutkimaan ihan oikeita elimiä "näillä kätösillä" ja loppuhuipentumana oikeaa kuolleen ihmisen ruumista patologian laitokselle. Odotan innolla, jos niin nyt voi sanoa, anatomiaopin käytäntöön siirtämistä.

Käytännön opetusta toiselta saralta on luvassa jo tämän syksyn aikana. Pääsemme lokakuussa kahdeksi päiväksi tutustumaan ihan oikeaan terveyskeskustyöhön johonkin valitsemaamme terveyskeskukseen. Seuraamme lääkärin työtä vastaanotolla ja ehkä keskustelemme erilaisista toimintamalleista tämän kanssa, ja käymme myös vuodeosastokierroksella. Saamme pitää valkotakkia yllä ja näyttää tärkeiltä, vaikkemme vielä mitään mistään oikeasti tiedäkään. Tämä on tärkeä osa lääkäriksi kasvamista, ja itse ainakin odotan terveyskeskuspäiviä malttamattomana.

Jatkossa aion jakaa kanssanne enemmän kursseilla oppimiani asioita, mutta vielä ei päässä ole blogipostauksen verran uutta tietoa.

Nemo nascitur artifex = Kukaan ei synny mestarina

5 kommenttia:

Ludi kirjoitti...

Haluaisin vain kertoa, että innostat ainakin minua todella paljon. Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa, ja luen jokaisen entryn moneen kertaan. Olen yhdeksäsluokkalainen tyttö, josta saattaa tulla jokupäivä lääkäri. Olen ollut aina kiinnostunut ko. ammatista ja yleensäkin kaikkeen siihen liittyvästä. Patologia kiinnostaa hyyyyvin paljon.
Jatkathan kirjoittamista, vaikka todellakin ymmärrän, että opiskelu vie suuren osan ajastasi. Saat todellakin olla ylpeä itsestäsi! Onnea ja voimia syksyyn <:

Butterfly kirjoitti...

Hei! Tuossa samassa pisteessä olin joskus itsekin. Tsemppiä vaan hirmusti niin kyllä sinäkin täällä joku päivä olet =) Se on varma se. Tänne pääsee kuka tahansa, jolla on tarpeeksi suuri opiskelumotivaatio! Itse en todellakaan ollut mikään kympin oppilas koulussa; jouduin aina opettelemaan kaiken (paitsi ehkä matikan) vaikeimman kautta. Mutta kovalla työllä ja suurella motivaatiolla sitä lukio tarvottiin, pääsykokeisiin opiskeltiin ja sisään päästiin. Ja todellakin siitä, että oppi joskus tekemään töitä, on täällä nyt todella paljon hyötyä! mulle on nyt täällä opiskelu paljon helpompaa, ku monille muille, mikä on yllättänyt mut itsenikin!

Mutta siis halusin vain sanoa, että tartu vain härkää sarvista, jos lääkikseen halajat, ja lycka till!
Ja tosi kiva, jos mun blogista on jotain apua ja/tai mielenkiintoa jollekin! Lämmittää sydäntä!

Kaikkea hyvää =)
Butterfly

Almay kirjoitti...

Joo täällä toinen blogisi fani :D odotan aina innolla uusia postauksia ja ai että oli mukavaa lukea, kun olet viimeinkin päässyt aloittamaan opiskelut!! Kirjoittelethan ahkerasti, minä käyn täällä ainakin lukemassa ja kommentoimassa :) Niin ja itselläni on lääkikseen haku nyt ensi keväänä edessä :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaapa kivalta syksyn alulta :) Tsemppiä sullekin opintoihin - bloggailemisiin! T. Eve

pikkupappi kirjoitti...

Heip! Nyt vasta bongasin sut :) Ihanaa, että opiskelu maistuu, jopa latina! Siunattua syksyä!