..tämä on se paikka, jossa kuolema iloitsee palvellessaan elämää
Nyt on joululoma sitten ohitse ja kylmä yksinäinen koulunpenkki huutelee lämmittäjäänsä. Sain kyllä ihanasti levättyä lomalla, vaikka nyt tuntuu, että kolme ja puoli viikkoa kului kuin hujauksessa. Vietin joulun meillä kotona olleiden australialaisten vieraiden kanssa ja virkistyin heidän ihmetellessä Suomen valkoista joulua, kävin uuden vuoden yli menevän viikon Lontoossa ja loppuloman nautin perheeni ja ystävieni seurasta. Ja luin miljoonia kirjoja ja ulkoilin paaaaaaljon. Eilen kouluun mennessä kuitenkin jo tunsin, kuinka tuttu innostus tuolla vatsan pohjassa taas kipinöi.
Tänä aamuna nukuin pommiin ja meinasin myöhästyä koulusta. Kämppis onneksi herätti. En ehtinyt syödä aamupalaa, mutta se olikin ihan hyvä juttu. Näin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni vainajan. Tai oikeastaan neljä vainajaa. Meillä oli vainajadissektiokurssin ensimmäinen kerta. Mykistyttää..
Sen verran on mulla luonteessa staminaa, että ruoka maistui kyllä dissektion jälkeen ihan hyvin. Mutta oli hyvä, ettei vatsassa ollut mitään aamulla dissektion aikana, ettei tarvinnut edes pelätä tuleeko mitään sieltä ylös. Äsken tulin siis koulusta. Ja nyt yritän saada kahvia alas - ja mietittyä, mitä oikeastaan juuri äsken näin. Hmm..
NYT TUNTUU HYVÄLTÄ OLLA ELOSSA !!!
2 kommenttia:
Oli mukava kun jaoit kokemuksiasi. Varmasti yksi jännittävimmistä hetkistä lääkisopiskelijan urallasi! Jännä, kun kerroit tuosta miten koit että ruumis ja sielu tuntuivat olevan erillään. Itselläni oli ihan sama kokemus, kun ensimmäistä kertaa elämässäni näin vainajan - meidän ukin. Se oli jotenkin niin päivän selvää, ja tavallaan luonnollisenkin tuntuista, että kuori vain oli jäljellä ja sielu pyrähtänyt *jonnekin*...
Voimia tuleviin opintoihin!
Eve
Ps. Ihania nää butterfly-biisit, jo pelkästään niidenkin takia tänne on kiva tulla lueskelemaan postauksiasi!
Jee jee kiitos tästä ja lisää postauksia! :)
Lähetä kommentti