En ole siksi kehdannut edes päivittää tätä blogia.
Jostain syystä motivaationi on laahannut lattiaa. Edes pientä pilkahdusta sen saman ahkeran, lukusuunnitelmia ja tuntiaikatauluja jatkuvasti vääntävän tytön olemassaolosta ei ole näkynyt. Olen antanut kaiken itsesäälin käydä psyykeeseni käsiksi, enkä vieläkään pääse siitä tunteesta, että olisin maailman tyhmin ja aivoni olisi tehty puusta. Koulussa vallitsee armoton kilpailumentaliteetti noin 50% kanssaopiskelijoistani hakiessa myös lääkikseen. En yleensä edes anna kilpakumppaneideni käydä hermoilleni, mutta nyt tänä keväänä olen antanut heidän polkea minut lyttyyn. Itseluottamukseni on jossain hyvin kaukana siitä paikasta, missä se yleensä on ollut! Mikä minua vaivaa?
Eilen koin jonkinlaisen valaistuksen hetken ja ymmärsin, mistä on kiikastanut. Jostain syystä takaraivossani on viime keväästä asti jomottanut eräs kysymys, jota en ole vielä tähän päivään asti edes osannut pukea sanoiksi. Se kuuluu yksinkertaisesti: Miksi? En ole vieläkään keksinyt suoraan mikä oli se syy, miksi en päässyt sisään lääkikseen.
Viime vuonna annoin itsestäni ihan kaiken. Opettelin fysiikan, minulle vaikeimman osa-alueen sujuvaksi, olin kemiassa hyvä ja biologiassakin keskiverto. En ollut missään osa-alueessa täysi haka, paitsi ehkä kemiassa keksivertoa parempi, mutten ollut missään kovin heikkokaan. Luulin kovan, yli puoli vuotta kestäneen ahkeraakin ahkeramman työni ja hyväksi kehittyneen laskurutiinini vievän minut sisään, mutta toisin kävi kuitenkin.
Mitä en osannut?
Ja ehkä tärkeämpänä kysymyksenä vielä:
Mitä minun tulisitehdä toisin tänä vuonna?
Ja ehkä tärkeämpänä kysymyksenä vielä:
Mitä minun tulisitehdä toisin tänä vuonna?
Koetulosten tulon jälkeen viime keväänä en edes jäänyt ruotimaan, mitä tehtävissä olin tehnyt väärin. Niin paljon jäi pisteitä puuttumaan sisäänpääsyrajasta, ettei veitsen kääntäminen haavassa edes tullut mieleen. Mutta näin jälkeenpäin huomaan, että kyllä se silti olisi kannattanut tehdä. Teen sitä nimittäin nyt, vaan kaksin verroin. Olen tullut siihen tulokseen, että minulla oli kokeessa vain hemmetin huono tuuri. Hermoni eivät olleetkaan niin teräksen lujat kuin olin luullut niiden olevan ja jännitys poiki minulle sellaisia virheitä, joihin en edes kuvitellut joutuvani varautumaan. Kokeen jälkeen päällimmäinen ajatukseni oli, että kylläpä oli outo koe. En silloin osannut eritellä, mikä osa siinä oli mielestäni outoa, mutta nyt tiedän syyn tuntemukselleni.
Olin alunperin arvioinut, että osaisin parhaiten kemian tehtävät, seuraavaksi parhaiten biologian tehtävät ja viimeksi parhaiten aineiston ja fysiikan tehtävät. Noh, osaamisalueeni kokeessa menivätkin aivan päin vastoin. Parhaiten sujuivat fysiikan laskut, seuraavaksi helpointa oli aineiston pohjalta tehtyihin kysymyksiin vastaaminen, seuraavaksi parhaiten kohdalle osui biologian kysymykset ja lopulta kemia oli se, johon kantapääni kolahti. Kemian tehtävät olivat kokeessa jotenkin niin ennalta odottamattomia ja työläitä, että kulutin niihin aivan hirveästi aikaa. Aikaa, joka olisi pitänyt käyttää helppojen aineistokysymysten vastaamiseen. En ehtinyt käymään kaikkia aineistokysymyksiä edes läpi ennen kuin koeaika olikin jo ohi. Sen alueen olin hölmöyttäni, tai no, kokemattomuuttani jättänyt viimeiseksi ja tällä erheellä menetin monta helppoa pistettä. Biologian vastauksissanikin, näin jälkeenpäin ajatellen, olisi voinut olla parantamisen varaa. Heikkouteni on kautta aikojen ollut se, että olen hyvin hidas kirjoittamaan vastauksia kokeessa. Prosessoin varsinkin essee vastauksia niin kauan, että keskiverto vastaaja on tehnyt samassa ajassa jo pari kolme tehtävää minua eteenpäin. En jotenkin osaa suodattaa sitä kaikkea päässäni liikkuvaa tietoa, että osaisin nopeasti ja ytimekkäästi tähdentää kaiken paperille. Tarvitsen aikaa, kynän pureskelua ja seinän tuijottelua. Näihin rutiinia minun täytyy ehdottomasti siis tänä keväänä harjoitella!
Nyt, kun viime vuoden erheet ovat ruoditut, osaan ehkä suhtautua uuteen projektiini realistisemmin. Tänä vuonna hiotaan viime vuoden osaamista ja mennään sen kanssa seuraavalle tasolle. Nyt kun olen alkutaidoiltani jo viime vuoteen verrattuna paljon pidemmällä, pitäisi hiomakoneella laskurutiinin ja biologian esseevastausten kohdalla saada paljon siistimpää jälkeä.
KOERUTIINI
>> that's the word for spring 2009.
Ja jostain kumman syystä nyt, juuri tällä sekunnilla se motivaatiokin tuossa hiipi ryhdikkäämpänä rinnalleni. Ehkä se kilpailumieleni tästä herää.
Ei, kun taistoon!
>> Uho, uho <<
We're at war!
