21.8.2008

Tiedon siivillä

Opiskelut alkavat parin viikon kuluttua. Odotan innolla. Tulenhan oppimaan kaikenlaista mielenkiintoista. Biokemia kiinnostaa minua henkilökohtaisesti hyvin paljon. Siitä on hyötyä kurrikulumissakin, jos tahdon joskus erikoistua aineenvaihduntasairauksiin ja ravitsemukseen. Mutta vain, jos suoritan filosofian maisterin tutkinnon loppuun. Jos en, niin sitten siitä ei ole minulle muuta hyötyä kuin se, että itse opin ymmärtämään kaikkea selvemmin.

Olen jo leikkinyt sellaisella ajatuksella, että jos pääsen ensi tai sitä seuraavana vuonna lääkikseen, jatkaisin kuitenkin biokemian tutkinnon loppuun. Kävisin siis kahta koulutusta samaan aikaan. Mutta en tiedä miten se on fyysisesti mahdollista. Toisaalta voinhan jättää biokemian taka-alalle ja jatkaa sitä sitten myöhemmin, kun lääkis hellittää otettaan.

Lääkärin ammatti on edelleen se, joka minua vetää. En aio siitä unelmasta luopua vaikka kuulinkin, että lääkiksen ja biokemian opiskelijat ovat avoimessa sodassa yliopistolla. Lieneekö syy biokemistien katkeruus? Itse en kyllä aio olla tässä sodassa mukana. Kunnioitan kumpaakin tiedekuntaa enkä koe olevani huonompi, kun en päässyt lääkikseen ja opiskelen "vain" biokemiaa.

Mielestäni lääkäreiden ja biokemistien kuuluisi elää symbioosissa keskenään. Auttaa toinen toistaan ymmärtämään asioita paremmin.

Mieltäni on kutkutellut myös ajatus tutkijaksi ryhtymisestä. Intohimo ottaa selville ravitsemukseen liittyvistä asioista on suuri. Mutta teen sen vain, jos muita tutkijoita samasta aiheesta ei löydy. Muuten mieluiten nojaan tehtyihin tutkimuksiin ja hoidan potilaitani terveeksi niiden avulla. Tahdon nimittäin jakaa tämän mielenkiintoni, jotta edes joku sitä kautta tervehtyisi.

Olen luonteeltani lääkäri. Sille en voi mitään.